Unkari viettelee meitä Euroopan suurimmalla käsityötapahtumallaan vuodesta toiseen, joten käsityömatkailijoiden toivomuksesta matka suuntautui jälleen Budapestiin. Tapahtuma järjestettiin nyt 22:n kerran ja sen teemana oli tällä kertaa renessanssi. Vallitsevasta kielten kirjosta voi helposti päätellä, informaation Euroopan muissa maissa olevan Suomea näyttävämpää. Tapahtuma satoine kojuineen, runsaine ohjelmatarjontoineen ja näyttelyineen sijoittui Budan linnavuorelle. Onni suosi ja saimme toivomuksemme mukaan tapahtumaa lähinnä olevan hotellin, joten kaikilla oli mahdollisuus osallistua myös omatoimisesti. Tarjolla oli upeita käsitöitä, työnäytöksiä, -tarvikkeita ja -välineitä.
Inspiraation lähteitä ja houkuttelevia ostoksia oli tarjolla kaikille. Vierailumme ajankohtaan ajoittuivat myös kan-sallispäivän juhlallisuudet ilotulituksineen. Kouluttauduimme Zsugorka-tekniikkaan ja tutustuimme nukketaiteilija Eva Tóthin työskentelytapoihin sekä upeisiin nukkeihin.
Budapestin yltäkylläisyydestä siirryimme uuden EU-maan, Romanian, köyhimmille vuoristoalueille. Teimme ai-kamatkan 1940-50-luvun Suomessakin vallinneeseen maaseutuelämään. Ihmisillä oli vaivansa, mutta lehmät olivat pulskia ja EU-korvamerkittyjä. Kylät olivat perinteisiä romanikyliä, joissa yhä harrastettiin perinteisiä käsi-työläisammatteja: valtavien tynnyreiden valmistusta, yli kaksimetristen paimentorvien koverrusta, kehräystä ja kirjontaa. Koska sekä luumut että kriikunat juuri kypsyivät, viinojen ja viinien valmistus oli kiireisimmillään. Edel-lisvuoden satoa säilytettiin asuinrakennusten vinteillä ja alkoholin käytön säännöstelynä toimi kyky kiivetä tikkaita vintille. Yösijaamme tunkivat kissojen lisäksi myös kanat, jotka olivat selvästi tottuneet käyttämään samaa vuodetta. Siirtyminen takaisin Unkarin rajalle luksushotelliin esitteli tehokkaasti Romanian taso- ja tuloerot myös turistille.
Liikkuminen omalla bussilla tutun, meihin tottuneen oppaan kanssa oli kotoisan helppoa.
Ruoka maistui kaikkialla kaikille. Lentokentällä tullessa vähät tavarat olivat kummallisesti turvonneet.
Lentonäytös
Ilotulitusta
Mattokutomossa
Zsugorka-kurssilla
Zsugorka-koru
Vierailu nukketaiteilija Éva Tóthin luona
Nukketaiteilja Éva Tóthin työskentelytapoihhin ja nukkehin tutustuminen
Työ- ja koulutustila sijaitsee yksityiskodissa, johon yleisöllä ei ole pääsyä. Olimme etuoikeutetussa asemassa ja meidät oli henkilösuhteiden perusteella hyväksytty perehtymään taiteilijan työskentelytapoihin.
Taiteilijan asunto ja sen yhteydessä oleva työhuone sijaitsivat Budan puolella 1800-luvulla rakennetussa talos-sa. Portaita ja takorautaa riitti 5. kerrokseen saakka. Huonejärjestys oli rakennusajankohdasta johtuen erikoi-nen: hallimainen eteinen toimi myös varastona, jonka nurkassa sijaisi todella antiikkinen ja meidän kaikkien himoitsema vesiallas. Seuraavaa kookasta huonetta isännöi yksinoikeudella nokinenäinen kirjava kissa, joka suhtautui vieraisiin ylhäisellä välinpitämättömyydellä. Huonetilat olivat korkeita ja vain halli oli ikkunaton. Olo-huoneen takana sijaitsi taiteilijan työhuone, josta vesipisteen käytön vuoksi oli pääsy keittiöön. Yritimme käyttäytyä emmekä tunkeutuneet pitemmälle.
Évalla on takanaan sekä 56 ikävuotta kokemusta että opinnot Taideteollisessa oppilaitoksessa kuvanveistolinjalla, työperiodi sekä tavallisessa teatterissa että nukketeatterissa. Teatteritausta näkyi hänen töissään nukkien loistavassa vaatetuksessa, joissa korostuivat aikakaudet ja niiden tyylit täydellisinä kokonaisuuksina. Nukketeatterityö heijastui myös nukkien ilmeikkyydessä, liikuteltavuudessa uskomattoman neuvokkaissa kaula- ja niskarakenteissa.
Nukkien tekemisen taiteilija aloitti vuonna 1986, josta lähtien hän on valmistanut tilauksesta myös näköisnukke-ja. Tekeillä oli juuri n. 70 cm:n korkuinen Unkarin historiaan liittyvä naishahmo, josta oli näyttelytilaus myös aidonkokoisena.
Monen nukentekijän tavoin myös Éva oli hakenut ominta materiaaliaan: kokemusta oli kertynyt keramiikasta posliiniin ja posliinista massoihin. Nykyisellään paperimassa tuntui toteuttamiskelpoisimmalta, mutta viitteitä pehmeisiin materiaaleihin kuten villaan oli jo nähtävillä. Hän oli valmistanut runsaasti myös eläinhahmoja sekä itse että opettamiensa lasten kanssa. Osan lasten kanssa tekemästään työstä Éva tekee vapaaehtoistyönä:
Lapset olivat lähellä sydäntäni ja koen tärkeäksi tehtäväkseni saada lapset ymmärtämään niin ihmisen kuin eläimenkin mittasuhteet.
Kuten monelle suomalaisellekin nukentekijälle, myös Évalle oli aikuisia kouluttaessaan järkytys, miten huonosti ihmiset hahmottavat elinikäisen asuntonsa, oman vartalonsa. Nukenteossa ei usein muisteta edes sitä, että sormia on 5 kappaletta kummassakin kädessä, vaikka kädet tekevät työtä omien silmien alla.
Työtilasta löytyi loputtomiin albumeita niin Évan oppilaiden kuin hänen omistakin töistään.
Kuvat kertoivat taidon tarinaa ja osaaminen herätti aitoa kunnioitusta. Työhuoneessa erilaisilla jalustoilla ja telineillä sijaitsi sekä valmiita että keskeneräisiä nukkeja, osa kaljuina ja vailla vaatteita, mutta osa täydellisinä yksityiskohtineen. Taiteilijalle oli etukäteen kirjallisena viestitetty, ettei ennen meitä tarvitse siivota, mutta jäl-keemme melko varmasti tarvitsee. Hän oli ainakin osittain uskonut muiden käsityöläisten tilannearvioon. Työtilaa ei helpotukseksemme ollut puunattu ja naamioitu, vaan se vaikutti olevan lähes normaalitilassaan. Osaa meistä silmänlumeeksi siivotut tilat ahdistavat.
Éva Tóthin paperimassaresepti (joka äkkisiltään vaikutti kovin klassiselta):
Revi paperi pieneksi silpuksi likoamaan. Älä leikkaa paperia, koska sen kuidut katkeavat. Erona oli esim. paperilaatu, koska Éva käytti materiaalinaan voittopuolisesti Budapestin puhelinluetteloita. Niiden paperi eroaa huomattavasti Helsingin puhelinluetteloista, se on silkkipaperinomainen sekä paljon sitke-ämpää. Sanomalehtiä joukkoon lisättiin vain vajaa kolmannes. Näistä muodostui Évan nuken muotoi-lussa käyttämä pohjamassa.
- Keitä paperimassaa niukassa vedessä useita tunteja. Anna jäähtyä.
- Hienonna keitos sauva- tai tehosekoittimella.
- Siivilöi massa erittäin tiukan siivilän läpi, jolloin siitä tulee hyvin hienojakoista.
- Säilytä odottamassa sekoittamista muihin aineisiin jääkaapissa.
- Valmista tapettiliisteri erikseen, Évan liisteri oli hyvin jäykkää.
- Kuten monet suomalaisetkin nukentekijät, myös Éva käytti havupuiden hiontapurua (pölymäisen hienoa) seosta valmistaessaan. Ilmeisesti pihka on aineosa, joka estää homehtumista ja pöly itsessään sekä siloittaa että tiivistää massaa.
- Éva valmisti erikseen vaalean massan nukkien pinnoittamiseen luonnonvaaleasta makulatuuripaperista ja ”kuorruttaa” nuken iho-osuudet kokonaan vaaleiksi. Myös vaalea massaosuus piti keittää, käsitellä tehosekoittimessa ja siivilöidä.
- Kaikkia aineksia piti säilyttää jääkaapissa ja jokaisen nuken annos sekoitettiin yhdellä kertaa, mutta tumma ja vaalea massa erillisinä.
- Valmis massa oli täysin taikinamaisen mukautuvaa eikä siinä erottunut minkäänlaisia kokkareita, se oli myös käsiin tarttumatonta
- Kun nukke oli valmis ja täysin kuivunut se piti hioa hiomakoneella erittäin huolellisesti
- Kaikki pinnat olivat kipsimäisen vaaleita ja hyvin sileitä sekä yllättävän kovia, mutta kevyitä.
Tuttuus- ja osaamisharha katosivat massan valmistuksen myötä. Käytettyjen tarveaineiden osuus korostui ja pienetkin työtapaerot ajatteluttivat. Opimme siis, että massan valmistuksessa tulisi olla huomattavasti kärsivällisempi. Kaikille tuttuun asiaan löytyi täysin uusi keskusteluttava näkökulma.
Pienen nuken valmistus:
Taas nukketaiteilija tarttuu Budapestin puhelinluetteloista revittyihin sivuihin. Katsomme materiaalia kateellisina ja alamme vihata Suomen puhelinluetteloita. Éva näyttää, miten hän kiertää paperia tiukalle kierteelle ja kieputtaa sen ympärille isolta puolalta juoksevaa tavallista teollisuuskoneen ompelulankaa. Näyttää helpolta, mutta käytäntö on toinen, paperi viiltäytyy rikki ja lanka uppoaa viilloksen uumeniin.
Yhdestä puhelinluettelon sivun pituisesta osasta muodostuvat samalla kerralla molemmat jalat. Vartaloksi revi-tään puhelinluettelosta samanpituinen osa kuin jaloiksikin. Se kietaistaan jalkaosan keskelle kuin vaippa. Kier-täminen ja langan kieputtaminen alkavat jälleen; vartaloa kieputetaan ja kierretään kainaloihin saakka.
Yllätyksenä tulee, ettei Éva käytä lainkaan metallilankarunkoa tukena.
Nyt taiteilija repii puhelinluettelosta hiukan lyhyemmän kaitaleen, mutta yhä pituussuuntaan, mikä on ilmeisen tärkeää (puhelinluettelon paperin kuidun suunta). Tästä kaitaleesta muodostuvat kädet, molemmat samasta kiertäen ja kieputtaen.
Kädet upotetaan vartalopapereiden väliin ja vartalo-osan kiertäminen ja kieputus jatkuu hartioiksi sekä kaulaksi, johon liitetään tiukaksi palloksi kierretty pää.
Vartalon mittasuhteita arvioidaan ja sitä lihotetaan samalla metodilla tarvittaessa.
Tarvikkeet huomioiden runko on yllättävä tiukka ja jopa asentoihin taivuteltavissa.
Runko päällystetään samalla muotoillen kapeilla revityillä lehtikaitaleilla ja liisterillä. Pinta kuivahtaa yllättävän nopeasti.
Harmaalla paperimassalla muotoilu alkaa pään perusmuodoista, jotka kuitenkin toteutetaan täydellisenä, jolloin vaalealle massalle jää vain pinnoittava, korjaava ja yksityiskohtia korostava sekä täydentävä rooli. Harmaan massan on kuivuttava täysin ennen vaalealla massalla päällystämisestä. Molemmat massat ovat huolellisesti valmistettuina siistejä ja miellyttäviä käsitellä. Nuken henkilöhahmo jää jokaisen ”taiteilijan” päätettäväksi. Pien-ten nukkien pää on liikkumaton, mutta ei kuitenkaan koskaan täysin suorassa. Nuken roolihahmo määrää pit-kälti pään asennon
Évan erikoiset
Suurissa nukeissa Évalla on täysin oma kaulamekanismi: vartalosta nouseva kaulaosa muodostaa ikään kuin munakupin ja kaulasta tuleva osa sijoittuu sen sisään kuin kananmuna. Pään sisältä kaulan ”munan” ja hartioi-den ”munakupin” läpi vartaloon kulkee tukeva tekstiilipäällysteinen pyöreä kuminauha. Se mahdollistaa pään liikkuvuuden kaikkiin suuntiin, mutta pysyy napakasti paikoillaan. Ratkaisu on yksinkertaisen nerokas ja meille ennennäkemätön. Kaulakupin muodostaminen vaatii kuitenkin erittäin tarkkaa mitoitusta ja lähes täydellistä hiontaa. Pelkästään pään asentoa muuttamalla nuken saa nöyräksi, ylpeäksi, uteliaaksi jne.
Osan päistä taiteilija valmisti valamalla massaa kipsiseen taiteilijanukkemuottiin, jolloin päistä tulee onttoja ja niihin muodostuu osittainen rintakehä vartaloon kiinnittämistä varten.
Kipsimuotteihin oli valmistettu myös voimapaperista painelemalla nuken päitä, tämä työtapa ei meille oikein avautunut ja epäiltävissä ovat myös papereiden laatuun liittyvät erot.
Myös peruukkien käytössä näkyi nukketeatteritausta ja toteutui nukkien muunneltavuus. Nukkien päälaella oli magneetti ja peruukkien sisäpuolella sen vastakappale. Peruukit pysyivät napakasti paikoillaan, mutta olivat helposti muunneltavissa roolin mukaan.
Uusimpana materiaalina Évalla oli villa ja työtapana neulahuovutus. Muutamia valokuvia ja yksi valmisnukke oli jo nähtävänä. Ja taas runko oli valmistettu ilman tukirankaa. Neulahuovutus oli niin tiukkaa, että nukke taipui erilaisiin asentoihin ja pysyi niissä.
Yhteen nukkeen oli sijoitettu satoja tuhansia pistoja. Katsoimme nöyrinä emmekä uskaltaneet tiedustella valmistamisaikaa. Pinta oli täydellinen ilman märkähuovutuksen häivää.
Kaikki taiteilijan nuket olivat hoikkia, kuten hänkin. Vain lapsihahmot olivat iloisia pullukoita. Nukkien ilmeet olivat sielukkaan herkkiä ja silmät todella luontevasti maalattuja. Nukeissa oli tietynlaista vakavuutta, mutta tekijä oli nauravainen, kuitenkin nuket olivat taiteilijalle selkeä sielun jatke. Yllätimme taiteilijan tiedolla, että yhdellä ryhmästämme oli hänen valmistamansa nukke. Hän vaikutti ensin epäuskoiselta, mutta muisti itsekin yllättäen tilanteen, jossa hän myi nuken, jota ei ehdottomasti ollut aikonut myydä. Vuosia sitten Budan linnavuoren Festival of Folk Artissa Éva oli päästänyt tuttavansa kojustaan syömään ja viimeisteli odotellessaan tilattua nukkea, omaa myytävää hänellä ei tapahtumassa ollut. Kojun taakse pujottautui utelias nukkeen ihastunut suomalaisnainen, jolla oli taiteilijan kanssa yhteistä niin etunimi kuin kiinnostus nukkeihinkin. Éva ei halunnut luopua nukesta ja laittoi sille mielestään korkean hinnan. Hetken pohdittuaan asiakas osti nuken, jonka kaksi sisarusta on museoitu Pohjois-Unkarin museoon.
Muistimme, että ostettuaan nuken melko huimaan hintaan, ostaja kertoi retkeläisillemme olevansa helpottunut. Jos hän olisi jättänyt nuken ostamatta, hän olisi katunut lopun ikänsä. Nuken todellinen arvo alkoi hahmottua muillekin, se ei ollut vain esineen ja ostajan kiintymystä, keräilyarvoa löytyy jo roimasti.
Mieleen piirtyi kuva ainutkertaisesta osaamisesta, henkilökohtaisen lämpimästä otteesta työhön sekä hyvin vaa-timattomasta ainutkertaisesta taitajasta. Meidät toivotettiin tervetulleiksi uudelleen, joten hälisevä uteliaisuutemme ei kauhistuttanut Évaa.
Meitä informoitiin myös kansainvälisestä nukkekonferenssista Unkarista vuosittain kesä-heinäkuussa, josta saamme paikallisoppaaltamme myöhemmin lisätietoja. Éva toivoi meidän osallistuvan tapahtumaan.